Vuokrataan modernia ja muuntojoustavaa toimistotilaa Oulun Linnanmaalla
Vuokrattava toimistotila sijaitsee kiinteistön 2. kerroksessa. Toimisto on kooltaan noin 785m2. Tila on muuntojoustavaa, ja siitä on mahdollista vuokrata myös pienempiä kokoja alkaen koosta 250m2. Jaettaessa wc-tilat jäävät yhteiskäyttöisiksi. Lisäksi kerroksessa 4 neuvotteluhuonetta ja oma "kahvilalounge-alue". Tila on mahdollista vuokrata myös kalustettuna.
Ritaharjuntie 1 on vuonna 2017 valmistunut toimistokiinteistö Oulun Linnanmaalla. Se sijaitsee näkyvällä paikalla 4-tien varrella, noin kuuden kilometrin päässä Oulun keskustasta.
Kiinteistöstä löytyy hyvät palvelut yrityksen toiminnan tueksi. Niihin lukeutuvat mm. aula- ja postituspalvelu, runsas määrä pysäköintipaikkoja ja saunaosasto, joka on vuokrattavissa tarpeen mukaan.
Koko ajan kehittyvä Linnanmaan alue tunnetaan yhtenä Euroopan suurimmista teknologiakeskittymistä. Lisäksi alueella sijaitsee Oulun Yliopisto.