Newsecin toimitilavuokrauksen tiimillä onnistunut vuosi 2020


Toimitilavuokraus ei pysähtynyt vuonna 2020 koronapandemista huolimatta vaan päinvastoin. Newsec Property Asset Managementin vuokraustiimi vuokrasi viime vuonna 255,600 neliömetriä manageerausasiakkaidensa omistamaa toimitilaa Suomessa ja loi arvoa vuokrakassavirran kautta kiinteistöjen omistajille lähes 145 miljoonan euron edestä.

Noin vajaa puolet oli kokonaan uusia vuokrauksia ja hieman suurempi osa olemassa olevien sopimusten uusimisia. Vuokrauksen kokonaisvolyymi säilyi pandemiasta huolimatta edellisvuoden tasolla.

Kysyntää on edelleen monen eri kokoluokan tiloille pienistä, alle 50 neliömetrin kivijalkatiloista isoihin, yli 1000 neliömetrin tiloihin saakka. Vuokrasopimuksia myös tehtiin kaikenkokoisista tiloista.

”Koronapandemia on vaikuttanut kysyntään siten, että se on tehnyt sektorista riippumatta kaikista varovaisempia. Neuvottelut kestävät pidempään kuin normaalitilanteessa. Viime vuonna otettiin aikalisiä, kun toimistotilan käyttäjät pohtivat tarpeidensa muuttumista ja työnteon tapojen muutosta. Tätä varten meillä Newsec Property Asset Managementissa on otettu jo käyttöön malli, jossa sparraamme heti tilankäyttäjän kanssa workspace-kysymyksiä osana vuokrasopimusneuvotteluja”, Newsec Property Asset Managementin vuokraustiimin johtaja Jussi Kivitie toteaa.  

”Osa käyttäjistä myös hajauttaa toimipaikkojaan siten, että keskeisellä paikalla on pääkonttori ja pienempiä hub-toimistoja sirotellaan muualle, joukkoliikenteen solmukohtiin ja lähemmäs työntekijöiden koteja. Pienemmän kokoluokan toimistoista on runsaasti tarjontaa hyvillä sijainneilla. Vuokrausmyynnin volyymi kertoo myös siitä, että aktiiviset omistajat haluavat tehdä vuokrauksia”, Kivitie jatkaa.  

”Liiketiloihin lasken mukaan ravitsemusalan. Varovaisuutta on, mutta myös intoa yrittää, jos vuokrasopimusmalli on järkevä. Tämä on käynyt ilmi tiimimme käymissä keskusteluissa yrittäjien kanssa. Liiketilamarkkinoilla vuokralaisen liiketoiminnan menestykseen vaikuttaa vahvasti sijainti.  Jos myy sijaintia, mutta kävijämäärät eivät lunasta myyntipuheita, pitää vuokrankin joustaa. Toisaalta, jos myynnit lähtevät kasvuun vahvan kävijävirran ansiosta, on reilua, että omistajakin hyötyy ”, Kivitie pohtii. 

Sopimuksia kaikissa tilaluokissa

Vuokrasopimuksia tehtiin kaikissa tilaluokissa. Toimistotilojen osuus tehdyistä sopimuksista oli suurin myös vuonna 2020, vaikka tietotyön ja etätyön murros luovatkin epävarmuutta käyttäjien tilatarpeisiin pandemian jälkeisenä aikana.

”Tehdyt sopimukset osoittavat, että toimistojen tarve ei ole kadonnut mihinkään. Toimistojen käyttötapa ja sijaintipreferenssit voivat muuttua, mutta toimistot ovat tärkeitä kohtaamispaikkoja ja yrityskulttuurin alustoja myös tulevaisuudessa”, toteaa Jussi Kivitie.

Toiseksi eniten tehtiin uusia liiketilojen sopimuksia, joihin kuuluvat myös ravintolat ja kahvilat. Erittäin vahva käyttäjäkysyntä on myös logistiikkatiloille ja varastoille, joiden osuus uusista sopimuksista on kokonaisneliömäärällä mitattuna suurin.

”Logistiikkatilojen kysynnässä näkyy verkkokaupan voimakas kasvu. Markkinoilla on voimakas kysyntä erityisesti niin sanotulle viimeisen mailin tai viimeisen tunnin logistiikkatiloille, jotka mahdollistavat verkko-ostosten nopean ja tehokkaan jakelun kaupungeissa”, Kivitie toteaa. 

Lisätietoja:

Jussi Kivitie Director, Commercial Leasing, Newsec Property Asset Management Puhelin 050 420 1146 jussi.kivitie@newsec.fi

Sinua voisi kiinnostaa